Harmaan Hruštšovkan
kulmilla teinit huoraa,
joku maatuska
kauppaa perunoita.
Tervetuloa
vapauden valtakuntaan.
Narvanjoen takana
ei viina lopu koskaan.

Nyt on kaupat kaikkee pullollaan,
vaan ei riitä rahat vodkaankaan.
Mafiosot nahkatakeissaan vain juhlii,
kun muut kuolee herskaan.

Rajavartijat
sai osingoilla mukaan.
Ties koska viimeksi
ne on saaneet palkkaa.

Nyt on putki viinaa pullollaan,
joka viikonloppu bailataan.
Mafiosot nahkatakeissaan ollaan me,
kuolkoot luuserit herskaan.

Oi viina viina,
virtaa Venäjältä sä Narvaan.
Oi viina viina,
virtaa joen alta sä Narvaan.
Ei tarvi koskaan puurtaa,
joskus vain luita murtaa.
Maatuskatkin bailaa,
umpipäissään ne hoilaa:
oi viina viina,
oi viina viina,
oi viina viina,
virtaa sä Narvaan.

Neljä vuotta saa
putki vodkaa suoltaa,
kunnes bileputki
viimein meidät kavaltaa.

Tuo viinaputki maanalainen
ei ole enää kovin salainen.
Oli putki alla, mutta myös päällä.
Oltiin me liian ohuella jäällä.

Oi viina viina…

Ei Teppo tapa,
Teppo vähän kutittaa,
kun se sitä huvittaa.
Kurillaan sua kurittaa.

Ei Teppo tapa,
Teppo vähän sahailee.
Hän leppoisasti sanailee
ja lupsakasti veistelee.

Ei Teppo pahalla,
eikä toki kaunalla.
Sinua vain sattuu
olla hauska lyödä niin

että sattuu.

Ei Teppo tapa,
Teppo kyllä lopettaa
ajoissa; se opettaa
miten toista koskettaa.

Ei Teppo tapa,
ja ämpäriin ei huku.
Kun on alkuun päästy,
niin antaa mennä vaan.

Ei Teppo enää kauaa,
vielä pari kynsinauhaa.
Sinuna en kirkuisi,
et sitten enää jaksaisi

kun sattuu.

Ei Teppo tapa,
Teppo vähän kiduttaa.
Häntä tämä ilahduttaa.
Kiva, että viitsit auttaa.

Valmistaudun kohtaamaan
alamaailman vartijan.
Tahdon päästä helvettiin,
sisäpiirien bakkanaaliin.

Soitan sille kitaraa,
laulan laulua katkeraa.
Sieluni tyhjiin vuodan – turhaan.
Ensimmäinen demoni tuhahtaa:

”Paskaa.
Turha tulla koittamaan
ennen kuin opit soittamaan.
Noin lahjaton ei pääse edes helvettiin.”
Näin lyttää demoni
ensimmäinen demoni.

Opettelen soittamaan.
Opiskelen laulamaan.
Hankin tuottajan, on imagokonsultti,
mutta demonini ei ole kiltti:

”Paskaa.
Ei taiteellista karismaa,
eikä mitään sanottavaa.
Noin särmätön ei sovi meille helvettiin.”
Näin murskaa demoni
ensimmäinen demoni.

Vaivun synkkyyteen,
sukellan syvyyteen.
Nousen innoitukseen.

”Paskaa.
Ei potentiaalia kaupallistaa.
Ei kohdeyleisöä saa alistaa.
Tekotaiteellisuus ei riitä vielä helvettiin.”
Näin kuittaa demoni
ensimmäinen demoni.

Ramdan jayy o 9awwednaha
l9at3a lkabta o ri7t snan
kollchi mkachkach, mn gher lli mkhabbi m7achach
toilette twelli cuzina, zerda raibi o merendina
o robinet ya dellali, ahsan mn ayy whiskey

kifach mat3bedch, seitan.

gallik nadafa mina l’iman, houa m7arram m3joun l’asnan
zaydha b7ellan zook, boule7ia ser fti 3la mok
lahouma kafer o mdouwech ola ji3an o khanez o mkhonej
ikaffar ikaffat, ikarrar ftkhawar

moul lballon hsab lkerro tutankhamon
aweddi bla bina kortek ma tswa kheria
hati 7alal seitan ya khaniza lbaytan
wach m3ana ola m3a ghana ola lbotswana

ra hadchi ma khddamchi
7elel 7arram 7errar lhayt
dowe9ni mn lfrayt, ra ghant9law bla zayt
toilette twelli kozina, zerda raibi o merendina
o robinet ya dellali, ahsan mn ayy whiskey

(Täällä ohjeet translitteroinnin lukemiseen ja täällä sanoitus selitettynä.)

Häpeä.

Häpeä, että synnyit.
Häpeä, että kasvoit,
että vanhenit.

Häpeä.

Häpeä, että kulutit.
Häpeä, että maksoit
yhteiskunnalle.

Häpeä.

Häpeä, että rakastit.
Häpeä, että vihasit,
että edes yritit.
Häpeä kaikkea.
Häpeä jälkipolvea.

Häpeä.

Kiellän ilman,
kiellän kaiken.
Kiellän sinut,
kiellän itsenikin.

Jos vähän lämpenee,
niin sehän on vain plussaa.
On aika ilmaista
ilmastodenialistinen manifesti.

Kiellän kieltämisen, kieltäni
käännän, väännän mieltäni.
Puut kuolkoot tieltäni, niin
näen viimein metsän.

Sehän on vain luonnollista,
jos luonto vähän kuolahtaa.
On aika ilmaista
ilmastodenialistinen manifesti.

Tämä on kotini,
paskon minne tahdon.
Jos meno on liian kuumaa,
ota pallosi ja käy.

Ilmamiekkailuun jos tuhlaamme aikaa,
kuka ehtii nyrkkeillä varjojen kanssa?
On aika ilmaista
ilmastodenialistinen manifesti.

On aika ilmaista.
On aika ilmaista.

Kuka murhas Kyllikki Saaren?
Kuka ampui luodin Kennedyyn?
Kenen järjestö on illuminaatti?
Kenen keksimiä juonet leffojen?
Kuka kerää roskat käytävältä,
aina ottaa kahvitilkan viimeisen?

Ei Matti ole paha, vain kunnollinen.
Ei Matti ole paha, vain tunnollinen.
Ei Matti ole paha, vain kunnollinen.
Kaiken takana on Matti.

On Atlantiksen upottanut Matti,
joka nurkan takaa kurkkaa Matin pää.
Pimeyden ruhtinas on Matti,
meni meno mainen suoraan helvettiin.
Pirut kruunasivat hänet kuninkaaksi,
varmaan sekoittivat yhteen enkeliin.

Ei Matti ole paha…

Kuka kiven laittaa kenkään joka iikan,
joka suunnitelman kusee nauraen?
Kuka palauttaa Pluton planeetaksi,
kuka rakennuttaa kuuhun kesoilin?
Kuka räjäytti alkuräjähdyksen,
kuka antoi Brutukselle tikarin?

Ei Matti ole paha, vain kunnollinen.
Ei Matti ole paha, vain tunnollinen.
Ei Matti ole paha, vain kummallinen.
Kaiken takana on Matti.

Ulapalla ollessa kaikki on tavattoman rauhallista.
En tahdo ketään ottaa hengiltä.

Satamaan tullessa vereni alkaa vähitellen kiehua.
Alan vihata ihmisiä.

Harrastukseni on elämäntapa, sillä
kaikki paitsi purjehdus on murhaa

Mantereella perässäni kulkee leveä verinen vyöhyke.
Se tekee mieleni keveämmäksi.

Olen murhaavainen kulkija, kun allani on kovaa maata.
Vesillä ei kärpänenkään kärsi.

Harrastukseni elämäntapa, sillä
kaikki paitsi purjehdus on murhaa

Pieksen kansaa hengiltä vaikka
kapteeninlakilla tai turskalla
Vain etääntyvä laituri
tasaa mieleni.

Ulapalla ollessa kaikki on tavattoman rauhallista.
En tahdo ketään ottaa hengiltä.

Harrastukseni on elämäntapa, sillä
kaikki paitsi purjehdus on murhaa

Kaikki vihaa mun arkee
enkä ihmettele yhtään.
Se on yks helvetin peto,
ajaa takaa halki maakunnan.

Kaikki vihaa mun arkee
minä hulluna pakenen.
Jos se saa mut kiinni,
olen kasa kuollutta lihaa.

Joskus rakastin arkee
mutta se puraisi kättäni.
Söi kaiken mukavan,
ulvoo öisin horisontin takana.

Arki ei saa saavuttaa
minua koskaan!
Väistän sitä, juoksen karkuun
kun aavistan sen hiipivän
selustaan.

Kaikki vihaa mun arkee
vihaa kuten joskus rakastin.
Jos ei mulla olis arkee
voisin olla juhlien sankari!

Aamussa sähkölinjat särisevät,
torilla lakaisukoneet ärisevät.
Kädessä tasku, taskussa tyhjyys.
Katukiven alla Linnunrata.

Risteys sfääreihin repeää,
valun kaikkiin, kepeää.
Päämääränä tähdet, määrätön pää.
Katukiven alla Linnunrata.

Jupiter, sen takana Ilpoinen.
Sarastus, takapenkillä vilpoinen.
Tänne päädyin, tyhjiöön jäädyin.
Katukiven alla Linnunrata.

Lastuna lainehilla
ilman puutetta ilman.
Eteenpäin ettei loistava tulevaisuus
kyllästy odottamaan.

Purosta koskeen lasken
poskeen lasken pisaran
Keskittyisin menneisyyteen
jos mulla sellainen olisi.

Onko minulla mitään muuta
kuin kiveen isketty kirves?

Soudan, huopaan, eksyn,
huopaan eksyn, en nuku.
Lähdin poispäin määränpäästä
ihan varmuuden vuoksi.

Vedessä olen kuin kala
kala -valetta silkkaa.
Painolastina suuria lupauksia
matkalla kohti pintaa

Tuliko minusta mitään muuta
kuin kiveen isketty kirves?

Uppoan enkä pysty
pystypäin pintautumaan.
Yrittämättä pohjaan ohjaan
unohdan itseni mutaan.

Jäikö minusta mitään muuta
kuin kiveen isketty kirves?

En palvo saatanaa,
vaikka luulette niin.
En tee ilkivaltaa
tai anasta omaisuutta.

En tahdo kiusata,
paukutan turvallisuutta.
Omaiset itkee ja vinkuu,
ois pitänyt kuiskata korvaan.

Ylipuutarhurina
täällä määrään minä.
Voitte kastella kukkia,
mutta pysykää mullasta kaukana.

Minä lähden raastupaan,
jos muistomerkit käy huojumaan.
Siksi olen kivenkaataja.

Emme me halua
teitä tänne kuolemaan.
Ei kannata kiiruhtaa,
kiven alle pääsee vuorollaan.

En palvo saatanaa,
olen kivenkaataja.
En palvo saatanaa,
olen kivenkaataja.

Me emme tee kivillänne mitään,
niistä syntyy taas lisää kuluja.
Viekää luutkin tarhasta.

Kivettynyt Stahanov seisoo
kulottuneella jättömaalla.
Ryvettynyt Venäjä katsoo
sen kivisiin silmiin.

Kivettynyt Stahanov ei enää
jaksa hiiltä kaivaa.
On ennätykset murskattu,
sielu kiveen hakattu.
Kivettynyt Stahanov todistaa
mustien autojen kohtaamista.
Uusi lasti neitoja lähtee
kohti lännen satamia.

Kivettynyt Stahanov palvoo
yksinään yötä.
Kivettynyt Stahanov valvoo
Äiti Venäjän työtä.

Kivettynyt Stahanov muistaa:
“Niinhän meitäkin rahdattiin.”
Stahanov kiveen hakattiin,
moni muu lahdattiin.
Unohtunut Stahanov seisoo
kulottuneen niityn laidalla.
Sakki nahkapäänuorukaisia
pieksee tšetšeeniä kaatopaikalla.

Kivettynyt Stahanov itkee
kivettyneitä kyyneleitä.
Kivettynyt Stahanov huutaa,
mutta Äiti Venäjä ei vastaa.

Joka ilta kaupungilla
klovni yksin vaeltaa.
Partaveitsen paljastaa
ja viiltää uhriaan.

Heti verityönsä jälkeen
klovni palaa vaunulleen.
Oven sulkee perässään
istuu yksikseen.

Eikä kukaan nähdä voi
miten klovnin kyyneleet
hiljaiset ja lämpimät
ovat sminkin sotkeneet.

Taas seuraavana iltana
show jatkaa kulkuaan.
Klovni kaatuu maneesiin
partaveitsi taskussaan.

Me vaan leikittiin, ei me tosissaan
meinattu ketään piestä.
Ei saa valkoinen heteromies enää
leikkiä valkoista heteromiestä.

Kätkivät lelut patterin taa
pimeimpään Afrikkaan.
Toivat tilalle ihan tyhmiä
leikkikavereitaan.

Tää on lelunatsin blues.

Ei lelunatsia kukaan
edes halua ymmärtää.
Ne vaan ilkeästi nauraa,
vaikka miten yrittää.

Me oltais hippaa ja nattaa
vaikka kenen kaa,
mutta aina ne nipottaa,
jos ottaa omat lelut mukaan.

Nyt soi lelunatsin blues.

Lelunatsin saada pitää
kivoimmat lelut pitää.
Kun virikkeistään hän pitää,
lelunatsismi itää ja pitää.

Me vaan kurillaan, ei me tosissaan,
ja se paloi jo kun tultiin.
Eikä noi sanoneet sanaakaan.
Ne oli mukana, me luultiin.

Päiväkodin takana on pieni metsäbaari.
Sen arpiset, väsyneet sankarit katsovat
totisina toisiaan.
Kellanruskea kevät. Kuivuvat suut.
Kukaan ei puhu, mutta pullo kiertää.

Päiväkodin pihalla on kaksitoista lasta.
He juoksevat huutaen. Potkivat väsymättä
pihamaan hiekkaa.
Kaikkeen väsynyt täti. Nauravat muut,
yksi on hiljaa, tuijottaa

metsään hajonneita miehiä,
miettii, missä ovat miesten
leikkiautot, leikkimökit
ja leikkikoti ja
kuka heidät tulee
töiden jälkeen hakemaan.

Ei lapsi tiedä
– sitä he miettivät myös,
metsäbaarin miehet.

Harmaat, hajonneet miehet
miettivät, missä ovat
leikkiautot, leikkimökit
ja leikkikoti ja
kuka heidät tulee
töiden jälkeen hakemaan.

Mullan alta kuuluu huminaa,
viemäreistä kaikuu surinaa.
Koivun oksalla varis särisee,
sinivuokko sähköhäiriössä värisee.

Mika Vainio puhuu haudan takaa.

Seison paikallani, kuuntelen.
En saa selvää, vaikka pinnistelen.
Jäät Aurajoesta pois sulaa,
siniaaltoina ruskea vesi laulaa.

Mika Vainio puhuu haudan takaa.

Ei saa lepoa haudassaankaan.
Säätää frekvenssejä maatumisessaan,
– ellei helvetissä tuuletintaan,
veikkaan: valmistautuu keikkaan.

Mika Vainio puhuu haudan takaa.

Olen täynnä
tätä tyhjyyttä.
Täysin kypsä
näihin raakalaisiin.

Otan veneen,
pari luotettua.
Lähden meneen
yli Suomenlahden.

Läski nauraa,
täynnä lihatiski on.
Siitä riittää
vielä kyllin diskoon.

Adidas, Walkman,
mainostaulut hohtaa.
Hyvänhajuiset
suomalaisnaiset.

Minun nimeni on…

Bailataan viikko,
vielä toinenkin.
Jatketaan Ruotsiin
niin kuin sankarit.

Mutta sitten ollaan
jossain Lahdessa.
Viinat, rahat, naiset,
kaikki lopussa.

Minun nimeni on…

Raivo.

Ei kukaan kertonut,
kaikki olikin totta:
työttömyys, köyhyys,
hienhajukin sama.
Mutta paskat siitä,
pankista saa rahaa.
On ase, suunnitelma.
Minun nimeni on.

Aja tästä suoraan, sitten vasempaan
pysähdytään, kusitauko, sitten jatketaan.
Taidan ottaa kaljan, ota sinäkin
aina kun sä juot sä ajat paljon paremmin.

Ei oo enää pitkä matka, kohta ollaan kotona.
Muista sitten, että äidille ei kiroilla.
Ostin kunnon lahjat sekä kukkapuketin,
ehkä tällä kertaa kohtelevat paremmin.

Vaan mistä minä tiedän
mistä minä tiedän
kuinka monta kertaa pitää pyytää anteksi et saa?

Väistä edes yksi kuoppa, kalja läikkyy, saatana!
Onpas iso hirvi, onneksi on kaukana.
Vielä yksi tauko, tätä pitää miettiä –
oisko ollut parempi, jos oisin tullut selvänä?

Oisko ollut parempi, tehdä niinkuin käskettiin?
Mennä yliopistoon ja hyviin naimisiin?
Saada sata lasta, paskaa niskaan duunissa,
kuolla sydän sekä sielu yhtä murskana?

Vaan mistä minä tiedän
mistä minä tiedän
kuinka monta kertaa pitää pyytää anteeksi et saa?

Mistä minä tiedän
mistä minä tiedän
kuinka monta kertaa pitää pyytää anteeksi et saa?

Aja tästä oikealle, sitten suoraan vaan
mä en tule tänne takas enää milloinkaan.

Annan pitkät tälle kaikelle,
mä lähden kiitään.
Punavihreille päästöveroille
en uhraa mitään.

Voimaantukaa, suvaitkaa,
terassit rajatkaa!
Jätän sääntösuomibyroslavian,
mä otan hatkat.

Mä lähden,
mä lähden,
joo mä lähden,
mä lähden,
mä lähden Tšadiin.

Kaipaan paikkaan vapaampaan,
avoimen taivaan.
Kirkkaan tahdon loistolle
mä tilan raivaan.

Mä lähden…

Koululaitokset ja tieverkostot?
Kaikki turhaa.
Sosiaalitoimistot, rajavartiostot?
Yksilön murhaa.

Tšadin savannit mua kutsuu,
mä vaihdan maisemaa.
Järviulapat kohta punertuu,
kun panen haisemaan.

Mä lähden…

Mä lähden Tšadiin.
Jää bisset ostariin.
On aika minunkin
saada siivu jostakin.

Mä lähden Tšadiin.
Liityn jihadiin.
Kanssa Boko Haramin
perustan haaremin.

Mä lähden Tšadiin.

Kun pysäkillä seisot
saappaat sohjossa;
kun räntätihku sotkee
meikit naamassa;
kun pussikalja loppuu
ennen kuin bussi saapuu;
ja kun kuski tuomitsee,
viiltää lähimmäisten katseet,

älä innostu.
Normipaskaa vaan.
Älä innostu,
ota kaikki vastaan.

Kun se kundi sammuu
kesken kudennan;
kun silti meette naimisiin,
takerrut unelmaan;
kun teidän penska varttuu,
ja siihenkin tarttuu
toivoton taivaanrannattomuus,
sohjonharmaa blues,

älä innostu…

Olet Pläkkikaupungin prinsessa
sadan vuoden unessa.
Pläkkikaupungin prinsessa,
turha odottaa pelastajaa.

Kun sä sammut pöytään
kantabaarissas;
kun sut siitä löytää
sun kultamussukkas;
kun se raahaa sut himaan,
kun itket pettymystä maailmaan;
kun heräät aamutuimaan,
taas valut pysäkille viimaan,

älä innostu…

Et enää muista hetkeä,
josta mentiin helvettiin.
Sekunnin nuoruus hehkeä,
sit sut unohdettiin.

Olit Pläkkikaupungin prinsessa,
koko elämä edessä.
Pläkkikaupungin prinsessa,
helmi paskameressä.
Olet Pläkkikaupungin prinsessa
sadan vuoden unessa.
Pläkkikaupungin prinsessa,
turha odottaa pelastajaaa.

Illan hämärä laskeutuu
räntä maan verhoaa
kuin liimattuna ikkunaan
lapset ulos tuijottaa

Koko vuosi raadettiin
varastoitiin mammonaa
lahjat parhaat hankittiin
koristeltiin pihamaa

Sammuttakaa lamppunne
hakeutukaa paikoillenne
joka vuosi tähän aikaan
katselemme valkeaa

Päälle parhaat puetaan
lasten hiukset kammataan
joka nurkka siivotaan
pitopöytä laitetaan

tätä varten töitä tehtiin
nyt on aika palkinnon
koko vuosi odotettiin
viimein hetki paras on

Kun pukki palaa…

Pimeyden kukistaa
liekit hehkullaan
lämpöään kun luovuttaa
se sielun sulattaa

kirkonkellon soiton alta
kuuluu laulu lapsosten
pimeydessä kirkkaammalta
näyttää valo jokainen

kun pukki palaa…

Kun heräsin tänä aamuna
tai saattoi olla eilenkin
kaikki oli lähteneet,
tyhjänneet jääkaapinkin.
Myös elämäni tärkein oli lähtenyt
jos olis olut, korkkaisin.

Jotkut jättää työnsä,
mutta minut jätti työ.
Pistä kuule yksi kalja,
niin en enää lyö.
Se oli suosikkiauto, mut vihas mua –
kyllä se sielua syö

Ei enää ole puolisoa, eikä lapsia
rekkakin jätti kun se on itseajava.

Kaverit ei vastaa, kun koitan soitella
rekkakin jätti kun se on itseajava.

Mä rellestämään keskityin
kun rekka ajoi puolestain.
Jostain kumman syystä
huonon maineen sain.
Mulla oli kivaa sekä hauskempaa
ja rekka ajoi vain.

Ei kukaan avaa, kun soitan ovikelloa
rekkakin jätti kun se on itseajava.

Saatana saapuu Sastamalaan,
ottaa kahvin ja hodarin
huoltoasemalla, röökin
polttaa dieselhanan vieressä.

On se saatana.

Saatana veteen syljeskelee
Vammaskosken sillalta,
viheltelee, kittaa keskikaljaa.
Poliisi huutelee, turhaan.

On se saatana.

Saatana sammuu Sastamalaan,
päivän loiste uuvuttaa.
Puiston penkillä se kuorsaa,
kun bilesakki tuleen tuikkaa.

Onhan se Saatana.

Rantalaiturilla istuu mies.
Ei virko mitään, nukkuu kukaties.
Kun avannosta nouset, joudut väistämään.
Joku viimein kysyy, kuka on miehiään.

Se on Seppo.

Seppo syöksyi saunasta avantoon.
Ei kukaan havahtunut avunhuutoon.
Ehkei Seppo mitään huutanutkaan.
Kun aika koitti, vain lähti matkaan.

Se on Seppo.

Enää Sepon huolta ei tarvi kantaa
töistä, eukosta, asuntolainastaan.
Seppo eli loppuun sydämestään,
joka viimein petti, ei mikään kestä.

Se on Seppo.

Tämä on viimeinen vuoro minnekään.
Nyt riitti, saatana.
Ajan kauemmas kuin yötä riittää.
Ostit seutulipun helvettiin.

Loppuu se vittuilu,
loppuu uhittelu,
loppuu pussikaljoittelu
takinliepeen suojassa.

Vieläkö siellä takana nauretaan?
Nyt mennään kahtasataa.
Mutkissa en hidasta, vaan tööttään,
ja nauran mieltä vailla.

Oksentakaa, oksentakaa!
Mäyräkoirat käytäville rikkokaa!
Tapelkaa, penkit silpokaa!
Vielä on hetki aikaa.

Viimeinen mutka.
Kaahaan kohti keskustaa.
Ei, tässä ei pysähdytä.
Korson takana ikuisuus.

Tervetuloa sielujen teurastamolle!
Voit jättää hyvästit rakkaille.
Et näe heitä enää koskaan.

Levotonta kuhinaa teurastamolla.
Pikku pelkureiden on vaikea olla.
Hirvittää! Vierestä viedään.

Älä katso silmiin.
Sano nopeasti päivää.
Ota kahvi mukaan.
Katoa pöytäsi taakse.

Älä ystävysty.
Älä myötätunne.
Tee työsi yksin,
vaikka ryhmä ympärilläsi huutaa.

Yhteistoiminta sielujen teurastamolla
on teurasveitsi kaulavaltimolla.
Kun syke lakkaa, olet vapaa.

Rauha laskeutuu teurastamolle.
Uhraan ajatuksen viimeksi poistetulle.
Jos tunnen jotain, lopetan.

En katso ketään.
Sanon ehkä hei vaan.
Syön eväsleipää.
Katoan kuutioni sisään.

En ystävysty.
En myötätunne.
Teen työni tänään,
huomenna sen tekee joku muu.

Lööppi tanssahteli tuivereessa, kunnes
läiskähti viharatikan visiiriiin.
Siinä väpätti se hetken, viimein
viskautui torinlaidan viemäriin.

Suosikkiyhtyeen kohukitaristin salarakas
puski mäkeä, päin töihin vyöryvää väkeä.
Suosikkiyhtyeen kohukitaristin salarakas
– kuin riekale sielunriepua tuulessa.

Tarjoustuoppi, jämät Ranelta,
alkoi päivä taas kulkea.
Lounaaksi räiskäle puistossa,
saattoi silmät hetkeksi sulkea.

Suosikkiyhtyeen kohukitaristin salarakas
– oli aivokudos jo liian hauras
Suosikkiyhtyeen kohukitaristin salarakas
– menneitten muisteluun.

Mutta unen rajalla mietti hän kyllä,
oliko olemassa alkuunkaan.
Vai oliko, kun ei ollut salaa rakas,
hän viimein valmis olemaan?

Suosikkiyhtyeen kohukitaristin salarakas
– kolmosen kirskuessa kaarteeseen –
haihtui ilmaan, katosi kohinaan salarakas.
Jäi raastettu ruumis sateeseen.

Taide on paskaa.
Taide saa palaa.
Kun taidetta sahaa,
saa monta taiteen palaa.

Älkää ryhtykö
taiteeseen, älkää.
Taiteella saa
itselleen nälkää.

Taide on paskaa..

Taidetta tekee,
taidetta vihaa.
Lopulta taiteella
lannoittaa pihaa.

Jos maalais vaan saatanasti kissoja.
Punaisia latoja ja valkoisia ankkoja.

Taide on paskaa…

Kukaan ei tahdo taidetta ostaa,
siksipä tahdon taiteelle kostaa.
Siitä saat taide, siitä ja siitä.
Kaikki on liikaa, mikään ei riitä.

Äitini oli tuska
isäni oli kärsimys.
Olen vastoinkäyminen,
saatanallinen räpellys.

Jos jokin eteneekin
se etenee madellen.
Vailla tekemisen iloa,
koko ajan sadatellen.

Ei kiinnosta sauna eikä viina,
kiksit antaa ainoastaan jatkuva piina.

Olen tervanjuoja
ja nautin siitä.

Elämäni maljassa
ei helmeile viiniä.
Se on piripinnassa
tervaa ja hikeä.

Ei kiinnosta…

Jos täytätte mun lasini
täyttäkää se tervalla.
Elämäni valttikorteilla
heitän vesilintua.

Ei kiinnosta…

Huusin kohti tähtiä.
Kuulin vain kohinaa.
Etsin vastausta sisältäni.
Lisää kysymyksiä löysin.

Mutta tiede,
tiede puhuu.

Revin kasukan ja kaapuni,
poltan traktaatit ja sakramentit.
Annan vääräuskoisten pilkata.
Ei sillä ole enää merkitystä.

Sillä tiede,
tiede puhuu.

Keskiyöllä uhraan tyhjiöenergialle.
Kosmologinen vakio, ota tykösi!
Falsifioin lähimmäisiäni niin kuin
hekin vertaisarvioivat minua.

Sillä tiede,
tiede puhuu.

Laulan kiitosta tähdille.
Kylmä taivas vastaa.
Välinpitämättömän lempeästi
kosmos minut murskaa.

Viimein tiede,
tiede puhuu.

Hei hei, olen Jane vaan,
tulin tänne panemaan.
Tahdon aikuisviihteen maailmaan,
tähtenä taivaalle kiilumaan.

Hei hei, kuule Jane vaan,
älä katso kameraan.
Yksi otto, sitten lounastetaan,
suihinotto vielä uudestaan.

Ei tää kuulunut mun suunnitelmaan…

Tulin tänne panemaan,
lähiöstä ampaisin mä unelmaan.
Tulin tänne panemaan.
Ja nyt mä panen ja panen vaan.

Hei hei, olen Rane vaan,
tulin tänne panemaan.
Kohta opintolainat kuittaan,
hommat kuntoon ajan mittaan.

Hei hei, kuule Rane vaan,
saatko kohta sitä nousemaan?
Ei tässä ole koko päivää aikaa.
Ovi on tossa, jos on sulle liikaa.

Ei tää kuulunut mun suunnitelmaan…

Tulin tänne panemaan
itseni huonompaan jamaan.
Tulin tänne panemaan,
kahdeksasta neljään kontallaan.
Tulin tänne panemaan,
päivästä päivään polvillaan.
Tulin tänne panemaan,
kädestä suuhun totta tosiaan.

Tulin tänne panemaan.
Ja nyt mä panen ja panen vaan.

Mies tulee töistä
terveyskeskuksesta.
Mies tekee risottoa.
Mies riisuu vaatteensa.
Mies löytää paskan
tuolin alta,
alta hyvän
tuolin paskan.

Mitä helvettiä?
Tuolin alla on paskaa.

Käykö talonmies
salaa paskalla,
ja jos niin miksi
tuolin alla?
Haluaako laskea
asunnon arvoa,
vai inhoaako
vain minua?

Mitä helvettiä?
Tuolin alla on paskaa.

Mies syö risoton,
tuijottaa tuolia.
Mies lähtee töihin
terveyskeskukseen.
Unohtaa pukea,
miettii löytöään.
Eksyy kaupungille
paska mielessään.

Mitä helvettiä?
Tuolin alla on paskaa.

Se en ollut minä.
Se en ollut minä.
Se en ollut minä.
Enhän se ollut minä?

Katselen teeveestä Niinistön Saulia.
Tykkää lukea Austerin Paulia.
Sohva on rikki ja ikkuna auki.
Konttaan eteiseen.

Joku on vessassa. Kuorsaa kovin.
Hengähdän hetken ja kuuntelen tovin.
Könyän pystyyn huohottaen.
Ovi on rappuun auki.

Uusi vuosi. Ei taas.
Uusi vuosi. Taas.

Kaiteen muovi on kiiltävän musta.
Hissin edessä oksennusta.
Kylmät portaat painostavat.
Jatkan kuitenkin.

Uusi vuosi. Ei taas.
Uusi vuosi. Taas.

Kompuroi pihalle haudasta tullut.
Eivät huutele lähiön hullut.
Mitään ei kuulu. Sitten metsän
reunassa räjähtää.

Uusi vuosi. Ei taas.
Uusi vuosi. Taas.

Kuuntelen levyjä aamulla.
Retkotan nojatuolissa.
Kuppi kylmää kahvia ja
kaksi tupakkaa.

Mietin vaihtoehtoja.
Vaihtoehtoja.
Mietin vaihtoehtoja.
Ilman ehtoja.

Täytän mahani kaljalla.
Hiljaisuuden punkilla.
Elän täysin paikoillani ja
nukun huonosti.

Näen vaihtoehtoja.
Vaihtoehtoja.
Huonoja vaihtoehtoja.
Vain ehtoja.

Väännän monster truckin käyntiin.
Koko lähiö ärjäisee ja
Munterinkadun asfaltti ulvoo.
Runostuopin terassi kiljuu hurraata.

Punaisilla ohitustielle.
En kumarra mitään lakia.
Keskisormea bussikuskille.
Pitää hakea kakarat viikonlopuksi.

Miten niin olen myöhässä?
Miten niin et saanut maksuja?
Miten niin ne kiroilee?
Vitun ämmä, sä vain huudat

valkoista kohinaa.

Parkkeeraan penskat Heselle.
Ehdin Masan Baariin yhelle.
Kun palaan, on vanhin karannut.
No vitut siitä murjottajasta.

Safkaa, pussikaljaa, kämpille.
Opetan keskimmäistä flirttaamaan,
mutta se piiloutuu vaatekaappiin.
Ton ikäsenä isäs polki jo talkkarin muijaa.

Miten niin ei oo maitoa?
Miten niin oon kännissä?
Miten niin tv savuaa?
Vitun kersat, ei täällä kuule edes

valkoista kohinaa.

Maanantai, viimein hiljaista
– ainakin kyttien tuloon asti.
Vanhin on saanut turpaan somaleilta.
Menisivät nekin niihin töihin, jotka multa vei.

Ja eikö eksäkin taas soittele.
Tivaa kenen rintsikoissa on keskimmäinen.
Kai se löysi ne kaapista.
Olis vittu onnellinen että edes joku vapautuu.

Miten vitun kauan vielä?
Miten syvään vielä?
Mitä vielä pitää niellä?
Ei tää vitun elämä ole kuin vitun

valkoista kohinaa.

Muut leikkivät pihalla,
minä leikin vain vihalla.
Oli puistotädit ihan pihalla,
kun hiekkalaatikko täyttyi lihalla.

Puistolle vaadin vartiointia,
pyyteettä tarjosin partiointia.
Eihän säily rauha kyttäämättä,
anna puolestasi mättää kyttä.

Muut sovittelee, minä kilahdan.
Muut sopeutuu, minä sihahdan.
Katson vain merkkisi hihasta,
sitten tiedän kaiken, jo jihahdan.

On piha liian pieni mun vihalle.
Tahdon maailman ihon alle!
On kaikkeuskin vain piha,
luojan patterin taa viskattu viha.

Muut sovittelee…

Äiti kahlaa hangessa.
Ennen kauppaan vei tie,
mutta sitten tien veivät
jonnekin.

Äiti palaa kotiin.
Eilen oli se tässä,
mutta nyt siellä asuu
joku muu.

Äiti elää.

Äiti keittiössä istuu,
ilta tummuu, äiti ahistuu.
Äidin silmäkulma kostuu,
ilma mustuu, kaikki luhistuu.

Äiti soittaa pojalleen.
Aina ennen tuli hätiin,
mutta nyt luuri vastaa
vain tuut.

Äiti katonreunalla istuu.
Ennen elämä oli iholla,
nyt ovat jäljellä
vain luut.

Äiti elää.